perjantai 25. huhtikuuta 2014

Maailma meidän pienen silmin (osa I)

Tämä teksti lähti ihan puhtaasti Facessa kiertävästä arkihaasteesta. Haasteesta, johon rehellisesti en koskaan toivo joutuvani ja jos joku mut haastaa en silti aio alkaa kuvaamaan. Liian paljon tiedän ihmisiä, jotka osaavat oikeasti kuvata *krrhmSamiKallioniemihrkkhm*. (On muuten hauska aina silloin tällöin yrittää kirjoittaa foneettisia juttuja, vaikka se onkin tosi vaikeaa tehdä mitenkään järkevästi).

Mutta sitten sain ajatuksen, jonka päätin toteuttaa valokuvaustaidottomuudesta huolimatta ja vielä kännykkäkameralla meidän digijärkkärin sijaan. Ajatus, joka on todennäköisesti tehty jo tuhansia kertoja. Toisaalta se nyt on se ja sama, koska niin on kaikki muukin maailmassa. Paitsi tietty uudet ajatukset, mutta ne on aina huonompia kuin vanhat kuitenkin.

Kuvailenpa siis aina silloin tällöin maailmaa siten kuin tuo meidän tyyppi sen näkee. Tällä kertaa luvassa kuvia mm. jännittävästä vaipanvaihtopaikan maailmasta.

kaunis ja rauhoittava katto - kuvassa myös iskän tukkaa ja yövalo
Elmo, joka syö nenän ja pieree sen takaisin

Friikki kaksisuinen koira, joka roikkuu leikkimaton päällä - taustalla myös Läiskis leijona

Lisää lähietäisyydeltä melko pelottavia leikkimatto-otuksia. Läiskis jälleen osin kuvassa
sängynreunaa väärässä valaistuksessa - Yleensä tässä vietetään aika 19.30-06.30


Siinä muutamia kuvia meidän snadin elämästä kun ei pieni itse blogiin pääse. Jos tästä innostuu tekemään enemmänkin jotain vastaavia niin ihan siltä varalta laitoin tuonne otsikkoon tuon osa I.

päivitetty 27.4.

Ja oikeasti, jos joku joskus tarvitsee mihinkään oikeasti valokuvaajaa niin aion suositella Sami Kallioniemeä koko loppuelämäni ajan, tai ainakin niin kauan kuin Sami itse valokuvauskeikkaa tekee.

http://www.kallioniemi.fi/
https://www.facebook.com/kallioniemi.fi
 

0 comments: