perjantai 26. kesäkuuta 2015

Ylen hallintoneuvosto ja paluu 50-luvulle

Ei päivää ilman uusia ulostuloja. Ymmärrän miten hieno tilanne Kokoomuksen Alexander Stubbille tämä on, kun hän saa ajaa omaa talouspolitiikkaansa ihan rauhassa kulisseissa keskustalaisten ja perussuomalaisten poliittikkojen paistatellessa milloin missäkin typerässä uutisessa. Toki kokoomuksellakin on oma maalitauluministerinsä opetusministerin paikalla.

Tämänkertainen kommentoija ja "kansan syvien rivien" puolesta puhuja on Ylen hallintoneuvoston puheenjohtajaksi valittu Kimmo Kivelä. Hän näki näin heti luottamustoimensa alkuun tehtäväkseen kritisoida Ylen radiotuotannon Koraani-sarjaa, josta Kivelä kertoo: "Siinä luetaan ääneen kirjaa, joka on suomalaisten valtaenemmistölle vieras, ilman että kontekstia avataan. Asia ei välttämättä avaudu tavalliselle katsojalle, vaan herättää jopa lisää ennakkoluuloja".

Heti perään Kivelä tietysti toteaa, ettei ole kuunnellut ohjelmaa. Vastahan se on maaliskuusta asti radiossa pyörinyt.

Näin...

Tekisi ihan hirmu paljon mieli kirjoittaa tähän suurilla kirjaimilla monta kirosanaa peräkkäin ja monenlaisia ärräpäitä muutenkin näppäimistöltä vapauttaa.

Olkaa kansanedustaja Kivelä minun puolestani ahdasmielinen ja omaan pikku maailmankatsomukseenne juuttunut ihan niin paljon kuin haluatte. Ottakaa kuitenkin edes perustasolla selvää asioista, ennen kuin valtiollisesti merkittävässä asemassa alatte huutelemaan näitä samoja arvoja ja ennakkoluuloja kansalliseen levitykseen. Ottakaa edes perusasioista selvää. Ottakaa edes siitä yksittäisestä asiasta selvää, jota olette kritisoimassa, edes jollain tasolla. Edes ihan vähän... jooko?

Kivelä on siviiliammatiltaan pappi. Papin ammatissa luulisi tottuneen siihen, että maailmassa on muunkinlaisia maailmankatsomuksia. Maailmassa on uskonnollista dialogia (meinasin kirjoittaa ekumeniaa, mutta joku olisi kuitenkin nipottanut, että termi on alunperin vain kristillisten suuntausten yhteistyötä) ja yhteistyötä eri uskontokuntien välillä. Valitettavasti tästä uutisesta saa sen käsityksen, että kyseisen ihmisen papintyö on ollut jotain ihan muuta kuin välittämistä ja ymmärtämistä.

Kivelä kehuu Ylen radion sunnuntaiaamujen tuotantoa ja ammattitaitoa ja haluaisi säästää esimerkiksi ulkomaisissa viihde- ja draamasarjoissa. Jos meidän yleisradioyhtiömme hallintoneuvoksen puheenjohtajan todella näkee Ylen toiminnan näin kapeana niin olisin ennemmin huolissani siitä, kuin typerästä yksittäiseen radio-ohjelmaan puuttumisesta.

Poliitikkojen tuntuu olevan vaikea ymmärtää millaisessa kentässä Yle toimii ja kilpailee. Ja kyllä se kilpailee, vaikka kuinka puhutaan valtiollisesta toimijasta tai sen tuomasta edusta. Kotimaiset kaupalliset kanavat eivät kilpaile Ylen kanssa. Ne kilpailevat erilaisten maksukanavayhtiöiden ja suoratoistopalveluiden kanssa. Yle kilpailee poliittisten avausten, populismin ja budjettiesitysten kanssa. Siihen ei auta se, että keskitytään kansallisella tasolla riitelemään halvalla tuotetuista asia- ja puheohjelmista radiossa.

Yle yrittää elää ja kehittyä ajan mukana. Yle Kioski on tästä hyvä esimerkki. Konsepti lähti hitaasti liikkeelle, mutta on oikeasti hyvä konsepti yhdistettynä erilaisten perinteisten ja uusien medioiden palapelinä. Lisäksi ohjelman toimituksellinen taso tuntuu kasvavan koko ajan. Mahtaako puheenjohtaja Kivelä tietää mikä on koko Kioskin konsepti? Tärkeämpää lienee mahtaako kiinnostaa?

On hyvä, että Yleisradio tuottaa laadukasta radio-ohjelmaa. On myös hyvä, että se tuottaa ja ostaa laadukasta televisiotarjontaa. On erittäin hyvä, että se pyrkii elämään tässä ajassa, vaikka sitä johtavat poliitikot eivät siihen kykenisikään.

Ja pitäisikö meidän sitten saada radio-ohjelma myös Raamatusta (jota Kivelä kutsuu keskeiseksi osaksi suomalaista kulttuuria...), Tipitakasta tai muista buddhalaisista kaanoneista, Veda-kirjoista, Dianetiikasta?

Ehdottomasti. Tekisi monelle suomalaiselle hyvää kuulla miten paljon yhtäläisyyksiä näissä uskonnoissa on. Valitettavasti vaan jokainen tuppaisi kuuntelemaan ja kuulemaan todennäköisesti juuri sen mitä itse haluaa. Sitä on ihmisluonto. Sitä on myös kansanedustajan luonto.






0 comments: