Viikko koti-isänä

Tämä on nyt yksi sellainen teksti, jonka toivoisi oikeasti tavoittavan suuren määrän ihmisiä. Jos mikään muu teksti ei koskaan jää kenellekään mieleen niin toivon silti, että tämä jää. Eli jakakaa ihmeessä tekstiä ja kommentoikaa ja kaikkea. Tämä tuli aika tunteella.

Kuusi prosenttia isistä jää kotiin hoitamaan lasta hoitovapaalle. Se on ihan järkyttävän vähän. Mikä on kuitenkin vielä järkympää on se, että vanhempainrahakauden jälkeisen "isäkuukauden" käyttää yhä edelleen alle viidesosa isistä. Se on laskennallisesti noin 80% palkasta se raha, jonka isäkuukaudesta saa.

En tiedä miten asian voisi korjata. En tiedä millä ihmeellä isät saisi uskomaan, että oman lapsen kanssa päivien viettäminen on äärimmäisen arvokasta. En tiedä miten saataisiin Suomeen sellainen palkkauksen ja työn tasa-arvo, että miehille olisi taloudellisesti kannattavaa olla kotona lapsen kanssa.

Sen mä tiedän, että se on kokemus, jota et saa mistään muualta. Se on myös kokemus, jota et voi tehdä myöhemmin elämässäsi. Se on ihan erilaista elämää kuin mikään muu. Arkea sellaisena, jota arki ei ole koskaan ennen ollut. Ei sitä voi kuvailla millään sellaisilla sanoilla, joilla yhtään suurempi osa isistä automaattisesti saataisiin kokeilemaan.

Kokeillaan silti. Koti-isyys on inspiroivaa. Oman lapsen hoitaminen on hauskaa. Arjen viettäminen kotona lapsen kanssa on mahtavaa. Isyysvapaan käyttäminen on järkevää. Isyys on ainutlaatuista.

Noin tuli kuvattua muutamalla lyhyellä virkkeellä mitä tämä ensimmäinen viikko on ollut. En minä osaa sitä sen lyyrisemmin kuvailla.

Vai osaanko?

En osaa.

Vai osaanko?

Valitettavasti maailma ei ole musikaali, koska tässä kohtaa iltaa naapureiden valot olisivat syttyneet ja olisimme saaneet hienon laulun aikaiseksi siitä mitä isyys on. Parvekkeelta pomppaaminen olisi ollut ketterää ja kaunista katsottavaa ja ryhmätanssi hämärällä Espoon pihakadulla olisi ollut vähintäänkin Neil Patrick Harrisin aplodien arvoinen.

Jos se kadulla tanssiminen ja ihmisten spontaani laulattaminen auttaisi siihen, että isiä saataisiin enemmän kokeilemaan kotona olemista pitäisi se tehdä välittömästi. Valtion kärkihankkeisiin tulisi samantien lisätä tanssiryhmä, joka menee miesvaltaisille työpaikoille pienten lasten kanssa laulamaan ja tanssimaan, jos sillä saataisiin mitään vaikutusta.

En tiedä mitä sille pitäisi tehdä? Tiedän mitkä ovat aiheesta itseensä ottavien "miesmiesten" vastalauseet. En jaksa niitä tässä toistella. En tiedä mitä hittoa meidän pitäisi yhteiskunnassa muuttaa, jotta isien hoitovapaalle saataisiin se mielikuva samalle viivalle, kuin missä sen arvo oikeasti on.

Mutta te kaikki isät, jotka elätte siinä ideaalitilanteessa kumppaninne kanssa, olkoon hän kumpaa sukupuolta tahansa. Isyys ja äitiys ovat kumpikin ihan huikeita juttuja. Lapsi rakastaa vanhempiaan yksilöinä eikä heidän sukupuolensa vuoksi. Älkää jääkö kotiin lapsen vuoksi. Jääkää kotiin itsenne vuoksi. Se kotona olo, arki, lapsen elämän seuraaminen niin läheltä kuin se oikeasti on mahdollista... se on ihan parasta itselle. Se laittaa kaikki asiat ihan oikeasti uusiin mittasuhteisiin. Se on täysin uusi fiilis. Se on täysin uusi tunne, kun aamulla herää arkeen lapsen kanssa työn tai loman sijaan. Niin monessa perheessä sen kokee vain toinen vanhemmista. Niin monessa perheessä toinen jättää sen kokematta ennakkoluulojen, pelkojen, perinteen, ylpeyden, maan tavan, pomon painostuksen tai muiden syiden takia. On syitä jättää se väliin. Tottakai niitä on. Taloudelliset syyt on tietysti ne yleisimmät. Silti edes se isäkuukausi... edes sen kun kokeilisi.

Arki oman lapsen tai lapsien kanssa heidän ollessaan pieniä on ihan oikeasti ainutlaatuinen kokemus. Se on mahdollinen vain sen pienen pienen hetken ajan elämässä. Se on niin lyhyt pätkä tässä kaikessa mitä askeliin mahtuu, että vaikka se tuntuisi sivupolulta, voi se silti tarjota jotain sellaista mitä tavallinen tie ei koskaan näytä.

En tiedä miten me saataisiin tasattua sitä vanhempien kotona oloa. Jos tietäisin niin huutaisin sitä jokaisen korkean talon katolta megafoniin. Niin järjettömän upea asia on olla vanhempi lapsellensa arjessa. Se on... no se on vaan parasta.

 Ja jos haluat todella lukea mun "spontaaneista" laulunikkarin kyvyistä isyyteen liittyen niin klikkaa tästä.


lyhyt edit: 
Sateenkaariperheissä ei tarvitse miettiä kumpi osapuoli jää kotiin sukupuolen takia. Tarvitsee muuten vaan kestää yleistä halveksuntaa sille mitä on. Siihen verrattuna meidän taloudelliset laskelmat ja erilaiset miettimiset siitä miten asia hoidetaan on aika pieniä. Joten jos joku yrittää nyt vääntää tätä tekstiä sellaiseksi, että isyys on pop ja lapsi tarvii isän ja äidin, niin älkää tehkö niin. En tarkoita sitä. Se mitä tarkoitan lukee tuolla ylhäällä ihan selvästi. Lue se ennen kuin huudat "Mutta isä ja äiti!" tai "Mitä tahansa jeesus, aito, puolimatka, jne". Sitten jos vielä tekee mieli kirjoittaa tai huutaa johonkin noita juttuja niin älä silti tee niin. Se on tyhmää. Minä kirjoitan tätä isän näkökulmasta, koska olen isä. 

Vastaavasti en pysty edes kuvittelemaan sitä työmäärää ja järjetöntä vastuuta, joka yksin lastaan huoltavilla ihmisillä on. Taloudelliset seikat, yksin kannettava vastuu ja samaan aikaan syyllistäminen, jota usein erilaisilta julkisilta tahoilta saa niskaansa. Olen aiemminkin joskus asiasta maininnut, mutta yksinhuoltajat on aikamoisia.