maanantai 28. syyskuuta 2015

Mitäs näitä, vatulointeja, norsunluuta ja vettä Marsissa

Tällä viikolla Suomessa ei mitenkään yllättäen keskustelu on vellonut rasismin ja turvapaikanhakijoiden ympärillä. Se ei tietysti liene mikään ihme, kun vatipäät heittelee kiviä tai omatekoisia polttopulloja. Töölön yliajajakin oli maahanmuuttaja siihen asti, kunnes tällä viikolla tuli kuvia oikeudenkäynnistä.

Sipilän hallitus vatuloi lisää. Taas yksi ehdoton aikaraja muuttui hyväksi keskustelun hengeksi ja nyt annetaan "työrauha" työmarkkinajärjestöille. Pasi Nurmisen sanoin: "Ja näin poispäin". Se on niin nähtyä tämä keskustelu, joten jätetään sekin rauhaan.

Mitäs maailmalla sitten tapahtuu?

Nigeria on nyt vapaa Poliosta, uutisoi WHO. Maailman seitsemänneksi suurin suvereeni valtio on päässyt eroon erittäin vakavasta taudista. Se on suhteellisen iso juttu. Silti ainoat uutiset kyseisestä maasta koskee aina Boko Haramia.

Malariatapaukset ovat puolittuneet viimeisen viidentoista vuoden aikana. Se tarkoittaa noin 700 miljoonaa ihmistä, jotka ovat aktiivisen WHO:n toiminnan ansiosta säästyneet taudilta. Arvion mukaan noin kuusi miljoonaa ihmistä on säästynyt kuolemalta. 

Ja samalla teemalla jatkaen Guineamato, jonka aiheuttama loistauti piinasi pahimmillaan yli kolmea miljoonaa ihmistä (oireina mm. alaraajahalvaus) on todennäköisesti ensimmäinen loistauti, joka on saatu tuhottua maan päältä. Viime vuonna tapauksia kirjattiin enää 126 ja tänä vuonna tartuntoja on löydetty seitsemän. Yksi syy tehokkaaseen loisten tuhoamiseen on ollut koirien käyttö aikaisten tartuntojen huomaamiseen. Littipeukku koirille.

Yhdysvallat ja Kiina ovat laittaneet norsunluun kiellettyjen kauppatavaroiden listalle. Sen kuljettaminen, myynti ja osto ovat kiellettyjä näiden valtioiden hallitsemilla alueilla, aluevesillä, aluksilla ja yhtiöillä, jotka toimivat niissä. Tätä pidetään ensimmäisenä todellisena mahdollisuutena pelastaa elefantit tulevaisuudessa sukupuutolta. Tästä ei luonnollisestikaan tarvitse uutisoida.

Tiedemiehet onnistuivat kytkemään kahdet ihmisaivot yhtäaikaisesti toisiinsa internetin välityksellä. Tällä ei vielä toistaiseksi ole maailmaa mullistavia vaikutuksia, mutta scifinörttinä so what? Ihan järjetöntä nimittäin.

Ja scifistä puheen ollen. Tänään NASA julkisti, että todisteet osoittavat Marsissa olevan nestemäistä vettä. Sitä on toki spekuloitu jo vuosikausia, mutta nyt todisteet osoittavat tämän todella olevan ei ainostaan todennäköistä vaan erittäin todennäköistä. Se on aivan käsittämättömän iso uutinen, mikäli ihmiskunta joskus aikoo ottaa seuraavan askeleen ja alkaa valloittamaan avaruutta. Itse aion varata hyvissä ajoin tontin Mt. Olympuksen juurelta. Ja aion postata selfieitä terassilta koko ajan.

Ja lopuksi vielä tuohon pakolaistilanteeseen. Meillä Suomessa kun puhutaan, kuinka pitää ymmärtää kaikkia kantoja ja ymmärtää rasistisia huolia niin toisaalla johtajat käyttää erilaista retoriikkaa.


Toki olen edelleen sitä mieltä, että Sipilän tapa toimia ihmisenä kakkosasuntonsa kanssa on vain ja ainoastaan kunnioitettavaa. Vielä kun pääministerinä osoittaisi samanlaista johtajuutta.

Kyllä me ihmiskuntana edistytään koko ajan pienin askelin. Se vaan vaatii aikaa. Me ollaan just nyt parhaassa ihmiskunnan vaiheessa ikinä. Ja jos kaikki menee hyvin meidän lapset saa elää vielä paremmassa maailmassa ja heidän lapsensa vielä paremmassa. Suomi ja suomalaisuus ei ole maailmanhistorian ja ihmiskunnan historian huipentuma. Me voidaan tästä parantaa vielä vaikka kuinka. Ehkä jonain päivänä sitten kansallisvaltioille naureskellaan samaan tapaan hölmönä kokeiluna ihmiskunnan historiassa kuin järjestäytyneelle uskonnollekin.

Mä itse? Mä aion elää paremmassa Marsissa telomeereja korjaavien tekniikoiden avulla vielä 2800-luvullakin. Saattaa olla, että silloin alan jo kyynistyä. Vielä en siihen suostu. Ja aion myös välittömästi ottaa niskaan istutettavan muistisirun, jonka avulla voin ainakin luoda kuvitteellisen muiston kyseisestä asiasta, kun dementia iskee.

Maailma on uskomaton paikka. Vaikka meidän pieni pohjoinen plänttimme kohtaa vaikeuksia ei se tarkoita, että maailma olisi nyt loppumassa. Päinvastoin, maailma kasvaa ja paranee koko ajan. Otetaan siitä koppi silloin kun idiootit kaavuissa tai nettipalstoilla ärsyttää.

0 comments: