torstai 3. syyskuuta 2015

Tulevaisuudesta ja isyydestä

(Jos olet meidän henkilökohtainen tuttu ja haluat pitää meidän uuden lapsen tulevan sukupuolen jännityksessä, älä lue tätä tekstiä pidemmälle. Jos olet meidän tuttu, etkä tiennyt, että meille tulee toinen vauva ni hei onnea me :)

Tänään näin sen pienen kuolleen vauvan kuvan, joka on kiertänyt sosiaalisessa mediassa. Olin ihan tietoisesti yrittänyt välttää sitä, koska se ajatus koko kuvasta ahdisti mua. No koin myös ihan oikeata fyysistä pahoinvointia kuvaa katsoessa. Tuntui ihan hemmetin pahalta.

Sitten tuli tilalle ihan karmea ajatus. Olin hetken aikaa tosi iloinen siitä, että mun molemmat lapseni tulevat olemaan valkoisia miessukupuoleen kuuluvia ja vakaaseen pohjoiseen valtioon syntyneitä. Saavat sellaiset kortit, että niiden kanssa on aika helppo aloittaa noin seitsemään miljardiin muuhun verrattuna. Silti ihan samat mahdollisuudet saaneet ihmiset kärsivät toki kovia ja saavat sekä kirjaimellisia että kuvainnollisia potkuja päähän elämässä. Mutta ne lähtökohdat ja se tilanne, joka ihan jokaisella suomalaisella on tekee meidän elämistämme heti lähtökohtaisesti helpompaa, rikkaampaa (materiaalisesti) ja vakaampaa kuin ylivoimaisesti suurimmalla osalla maailman väestöstä.

Se ajatus ärsytti mua. Mua ärsytti, että olen iloinen siitä, että mun lasteni ei tarvitse olla ihan yhtä hyviä, ahkeria, taitavia, empaattisia, reiluja tai muiltakaan ominaisuuksiltansa samantasoisia kuin vaikkapa sukupolvensa tyttöjen. Enemmän kuitenkin pelästyin sitä ajatusta, että mitä jos ne kuvittelevat olevansa jotenkin sen takia oikeutettuja parempaan elämään? Entäpä jos ne kuvittelevat, että tämä maailma on heille valmis, koska sattui käymään tuuri siinä mistä parista alkunsa sai ja mitä jalkojen välissä tai ihon pigmenteissä on? Mitä jos heitä maailma potkii päähän ja mä en ole opettanut tarpeeksi hyvin, että se ei ole toisten huono-osaisten vika? Mitä jos kaikki se hyvä mitä maailma voi tarjota tekeekin mun lapsistani sisäänpäinkääntyneitä idiootteja, jotka odottavat maailman olevan juuri heitä varten ja heidän ansiotaan, inhoten ja peläten kaikkea vierasta.

Niin tuntuu aika moni ajattelevan. Ja se on ihan helvetin pelottavaa. Ihmiset, jotka eivät todellakaan ole itse "tätä maata verellä ja hiellä rakentaneet" syyttävät nyt kuitenkin itseään todella paljon heikommassa asemassa olevia tästä tilanteesta ja oman elämänsä vaikeuksista. Ihan kuin se, että isäsi ja äitisi sattuivat olemaan yhdynnässä juuri silloin ja juuri siellä missä ikinä olivatkaan kun sait alkusi, tekisi sinusta jotenkin oikeutetun kaikkiin oikeuksiin, muttei mihinkään vastuuseen.

Samaan aikaan vanhat miehet, jotka elävät jossain viime vuosituhannella tekevät päätöksiä ja politiikkaa mun lasteni puolesta. Samat ihmiset syyttävät toisia ihmisiä varkaiksi, loisiksi ja vääränlaisiksi vain siksi, että heidän elämänsä ei ole alkanut täällä pohjoisessa. Heidän elämäntapaansa, uskontoansa ja tilaansa vähätellään ja pilkataan. Sen lisäksi täällä uskotaan erilaiseen, mutta ihan yhtä kuvitteelliseen henkiolentoon ja kehdataan väittää, että sekin tekisi ihmisestä jotenkin paremman.

Mä sain elää lapsuuteni ja nuoruuteni ja suurimman osan aikuisuuttani maailmassa, joka oli ihan ennennäkemättömän rauhallinen ja vauras. Se ei saanut mua ajattelemaan, että kaikki se on minun ansiotani. Se ei saanut minua ajattelemaan, että kaikki tämä olisi minun ikiaikainen oikeuteni. Ehkä se on sitten jossain kasvatuksessa tai muussa saatu ajatus siitä, että jokainen ihminen on arvokas. Jokaisella ihmisellä on oikeus tavoitella onnea. Jokainen ihminen meistä jakaa tällä hetkellä saman maapallon.

Toivon ja uskon, että maailma on vielä avoimempi, inhimillisempi ja parempi tulevaisuudessa. Joskus sitä varten on kuitenkin käytävä läpi kriisejä. Maailma on muuttunut ja se muuttuu yhä kiihtyvämmällä vauhdilla. Maailmassa on paljon enemmän pelättävää kuin aiemmin minun elämässäni. Silti mun molemmat pienet tyyppini ovat etulyöntiasemassa jo syntyessään. Heillä on avoimet ovet ja ikkunat ihan jokaiseen suuntaan. Maailmassa on aika vähän sellaisia paikkoja, jossa heidän tarvitsee pelätä vain siksi, missä maassa ja millaisiksi ovat sattuneet syntymään.

Kaiken tämän keskellä mun pitäisi jotenkin luovia kaksi pientä poikaa jonkinlaisiksi järkeviksi lapsiksi, nuoriksi ja aikuisiksi. Terveyden ja perustarpeiden lisäksi pitäisi jotenkin kyetä opettamaan empatiaa, perspektiiviä ja tervettä itsetuntoa. Opettaa ymmärtämään, että oma hätä ei ole automaattisesti suurempi kuin toisen. Ettei toisen hyvä ole automaattisesti varastettu minulta. Aika paljon vaadittu näinkin vähäisellä isäkokemuksella. Tällaisista asioista pitäisi varoittaa ennen kuin alkaa puuhailemaan.

Mä vaan toivon osaavani kasvattaa heidät ymmärtämään, että kaikki hyvä mikä heille tulee, tuo mukanaan ennen kaikkea vastuun itselleen ja muille. Se on upea mahdollisuus, ei itsemääritteinen etuoikeus.


0 comments: