Turhan tiedon merkityksestä

Nyt on paljon puhuttu Helsingin yliopiston säästöistä. On puhuttu tieteen valjastamisesta innovaatioille ja tieteen tekemisen tehostamisesta. Erityisen pahasti tieteen vankkumattomana kannattajana ja ihmiskunnan uteliaisuuden ehdottomana ylistäjänä sattui eräs kommentti suositulla Uusi Suomi -blogipalstalla.

Kyseinen kommentti meni näin "Ehkä rahan vähentäminen saa tiedepellet tutkimaan jotain hyödyllistä tai ainakin nopeuttaa sen nollatutkimuksen julkaisemista ennen kuin joutuu oikeisiin töihin". Tämän kommentin kirjoittaneen henkilön puoluetaustaa voi arvuutella halutessaan, mutta yllättäen hallituspuolueen kannattajiin kuuluu.

Mä kannatan kaikkea tieteen tekemistä ja kaikkea tutkimusta. Kannatan keskiaikaisen turismin tutkimista siinä kuin kvanttifysiikankin. Modernin runouden analyysille on ihan yhtä hyvin paikkansa kuin mehiläisten loistutkimukselle. Kaiken tiedon ei tarvitse johtaa keksintöihin, yrityksiin tai jokaisen kansalaisen ostettavaksi halvimmasta etukorttihelvetistä. Tieto on arvokasta, koska se lisää ymmärrystä maailmasta ja siitä miksi, millaisia ja mitä me olemme.

Valitettavasti vaan esimerkiksi Helsingin Yliopiston turhan tiedon kurssi, joka selkeästi tarkoitettiin ihan oikeasti tällaiseksi tieteen ja tiedon ylistykseksi ja sen merkityksellisyyden korostamiseksi, lytättiin ironisena mielenilmauksena. En väitä, etteikö kurssin suunnittelijoilla olisi ollut tarkoitus myös näpäyttää, mutta esimerkiksi uutisen kommentointi herätti vain ja ainoastaan syvää ärtymystä ihmiskunnan niihin osiin, joiden mielestä kaikki on mitattava myynnillä tai vaihtoehtoisesti siten miten Jeesus vastaisi.

Tätä ärtymystä purkaessa ja selvittäessä ihmiskunnan turhia tietomääriä ja kuinka upeita juttuja ne ovat törmäsin nettiartikkeliin Abraham Flexnerin 1939 julkaistusta The Usefulness of Useless Knowledge.

Artikkelissa kerrotaan mm. sattumanvaraisista asioista, jotka ovat syntyneet turhan tiedon soveltamisen seurauksina. Kuuluisimpana näistä tuohon aikaan Marconin lennätin, jonka periaatteet oli tutkittu elektromagnetiikan osalta vuosikymmeniä aikaisemmin. Ne vain oli lytätty turhana näpräämisenä.

Artikkeli kuitenkin onneksi pääsee myös tällaisten onnekkaiden sattumien ohi siihen päätelmään, jonka jo aiemmin kirjoitin, että tieto itsessään on tärkeää ja ihmiskunnan tieteellinen uteliaisuus arvo itsessään.

Suosikkilainaukseni alkuperäisestä tekstistä on seuraavanlainen
"I am not for a moment suggesting that everything that goes on in laboratories will ultimately turn to some unexpected practical use or that an ultimate practical use is its actual justification. Much more am I pleading for the abolition of the word ‘use,’ and for the freeing of the human spirit. To be sure, we shall thus free some harmless cranks. To be sure, we shall thus waste some precious dollars. But what is infinitely more important is that we shall be striking the shackles off the human mind and setting it free for the adventures"

Miksi sitten on tärkeää, että me annamme tieteen lentää vapaana sen kaikilla kentillä. Miksi on tärkeää, ettei maailmamme uteliaita ja tiedonhaluisia kahlita mihinkään tiettyyn kaavaan? Miksi me emme voisi alistaa tiedettä kaupalle ja rahalle? Koska se ei luo mitään. Se ei luo niitä asioita, joita rahamaailma ja valtio haluaisi sen luovan. Maailma ei muutu, koska toimitusjohtaja käskee sen muuttua. Maailma muuttuu kun yksi ajatus yhdistyy toiseen, kolmanteen ja lopulta sadanteen tai tuhannenteen, jolloin palat yhdistellyt insinööri, fyysikko, kielentutkija tai muu alansa asiantuntija huomaakin saaneensa aikaan jotain aivan uutta vanhasta. Se ei muutu kvartaalineljännesten toimintasuunnitelmien tai bonusjärjestelmien kautta.

Tieteen rajoittaminen on mahdollisuuksien rajoittamista. Se on tulevaisuuden saattamista harmaaseen verhoon sen sijaan, että rohkeasti valaisisimme sitä kaikilla mahdollisilla tieteen ja tiedon valoilla. Se on arpapeliä ja ylimielisyyttä. Se on kuvitelmaa siitä, että me olisimme nyt valmiita.

Loppuun vielä toinen katkelma artikkelista. Karu kuvaus siitä, kuinka tuohon maailman aikaan nähtiin miten pelottavaa ihmismielen ja uteliaisuuden rajoittaminen voi olla.

"Justification of spiritual freedom goes, however, much farther than originality whether in the realm of science or humanism, for it implies tolerance throughout the range of human dissimilarities. In the face of the history of the human race what can be more silly or ridiculous than likes or dislikes founded upon race or religion? Does humanity want symphonies and paintings and profound scientific truth, or does it want Christian symphonies, Christian paintings, Christian science, or Jewish symphonies, Jewish paintings, Jewish science, or Mohammedan or Egyptian or Japanese or Chinese or American or German or Russian or Communist or Conservative contributions to and expressions of the infinite richness of the human soul?"

Tiede ja taide ovat ihmiskunnan keskeisimpiä saavutuksia. Ne ovat merkityksellisiä jo olemassaolonsa vuoksi. Nyt näitä kahta merkittävää rakennuspalikkaa ihmisyydessä ollaan ajamassa alas protestanttisen työkuvan ja ansaitsemisen ylistyksen tieltä.

Meidän pitää kysyä, mitä me haluamme? Haluammeko maailman, jossa historiankirjat muistavat tieteen, taiteen ja inhimillisen saavutuksen mestarit ja heidän teoksensa ja suorituksensa vai maailman, jonka kansiin kirjataan vain viivan alle jäävä musta?

Mä tiedän kumman maailman haluaisin lapseni kohtaavan.