Kuvitteellisen pääministerin matka

Eräs rikastunut liikemies oli lopen kyllästynyt siihen, että hänen omaisuutensa ei ollut tarpeeksi hyvin piilossa verottajalta. Tämä korpesi liikemiestä niin paljon, että hän päätti laittaa verottajan ruotuun.

Liikemies lähti politiikkaan. Hän nousi suorasukaisella yritysmaailman meiningillä erään suuren puolueen johtoon ja nopeasti hyvin suurta kansansuosiota nauttivaksi raikkaaksi tuulahdukseksi poliittisella kentällä. Moni piti häntä jo puolueen pelastajana.

Oppositiossa ollessaan liikemies huusi avoimen talouden, investointien ja elvyttämisen perään. Hän kritisoi kärkkäästi lähes kaikkia hallituksen toimia. Ennen kaikkea hän muistutti jatkuvasti kuinka tehoton ja toimimaton hallitus oli. Se oli hidas ja kankealiikkeinen hallitus. Ei lainkaan niin kuin hallitus tulisi olemaan, jos hän olisi pääministeri.

Talous oli heikoissa kantimissa monien tekijöiden takia. Tästä liikemiehen puolue ja hän itse liikemiehen julkikuvallaan saivat valtavan nosteen vaaleihin. Niin kävi, että puolue nousi valtion suurimmaksi ja liikemiehestä tuli pääministeri.

Vaalien alla liikemies muistutti moneen kertaan teeseistään ja ennen kaikkea siitä, että hän ei ollut tullut tekemään pitkäjänteistä politiikkaa vaan vaalikauden mittaisen työn, jonka jälkeen omien sanojensa mukaan "voidaan laittaa vaihtoon". Tämä ei monen pitkäaikaisen tutkijan ja poliitikon mielestä ollut paras mahdollinen tapa toimia, mutta kansaan se upposi kuin turve uuniin.

Nyt pääministeri-liikemiehellä oli vihdoin avaimet käsissään verottajaa vastaan käytävään taistoon. Nyt hän vihdoinkin saisi kostaa kaikki ne vääryydet, jotka vouti oli hänen kirstustaan vienyt vuosien aikana. Ja sen hän totisesti tekisi.

Ensimmäiseksi hänen oli kuitenkin selvittävä poliitikkona jääviys- ja omaisuusselvityksistä. Onneksi valtiossa sai kertoa johtavassa toimessakin olevat ihmiset omaisuudestaan vain suuripiirteisesti, jolloin suppea "onhan minulla massia" -lausahdus riitti. Tätä ei kukaan muutamaa kärkevää kolumnistia ja aloittelevaa journalistia lukuunottamatta sen enempää kaivellut.

Huokaistuaan helpotuksesta massikeisari, joksi hän itse itseään nimitti joskus peilin ääressä, kun muita kabinetin kavereita ei paikalla ollut pääsi ajamaan läpi oikeaa agendaansa. Järjestelmällisesti hän aloitti verottajan työkalujen alasajon.

Pääministeri-liikemies aloitti työn mahdollistamalla verorikollisille salaisen armahduksen, jos nämä palauttaisivat rahansa Suomeen. Kukaan ei tullut kysyneeksi oliko suuri osa liikemiehen omasta "massista" tällaista piilotettua rahaa. Eihän nyt kukaan suomalainen, jonka kädenpuristus vastaa satojen sivujen sopimustekstiä sellaista tekisi. Korkeintaan inhottavat pääkaupunkiseudun vuorineuvokset laiskoinen kalansuomuisine kättelyineen voisivat tällaiseen sortua.

Sen jälkeen liikemies käytännössä lopetti harmaan talouden ja talousrikosten tutkinnan rahoituksen valtion suurimmilta poliisilaitoksilta. Tätä puolusteltiin sillä, että harmaa talous kyllä saadaan kuriin rehellisellä työllä. Sitä puolusteltiin myös monen mielestä kummallisella argumentilla, että harmaan talouden tutkiminen ei ole kannattavaa, koska se ei tuota mitään lisäarvoa valtiontaloudelle. Tämän kommentin eräs liikemiehen edustajatoveri ihan tosissaan kertoi parlamentissa. Kuitenkin verottajan mukaan jopa kymmenen miljardia taaleria jäi joka vuosi valtionkassasta uupumaan veronkierron takia. Liikemiehelle verottajan sanat kuitenkin muistuttivat vain kipeästi, kuinka samainen karhu oli hänen hunajaansa rosvonnut vuosia aiemmin. Niinpä hän piti jyrkästi päänsä ja jatkoi kitkerää taisteluaan harmaan talouden torjunnan ja veronkierron tutkintaa vastaan.

Seuraavaksi liikemies lopetti valtionrahoituksen riippumattomilta tutkimusryhmiltä, jotka tarkastelivat harmaat taloutta, omistajuussuhteita ja talousrikollisuutta. Tämä tehtiin osana valtavan suurta talouden leikkauspakettia, jolloin se oli helppo kätkeä vielä suurempien leikkausten taakse. Kansan huutaessa lakkojen, peruskoulujen ja yliopistojen lakkauttamisen ja eläkeläisten kurmoottamisen takia pystyttiin pieniltä, mutta talouden avoimuuden kannalta tärkeiltä toimijoilta napsimaan jopa 99% rahoituksesta helposti. Ei sellainen tavallista palkansaajaa kiinnostanut, kun samaan aikaan hänen käskettiin tehdä enemmän töitä pienemmällä palkalla.

Lopulta huolehdittuaan mahdollisesta armahduksen tarpeesta ja harmaan talouden torjunnan alasajosta hän päätti vielä varmistaa voittonsa täydellisesti mahdollistamalla tulevaisuudessa omaisuuden tehokkaan piilottamisen verottajan ulottumattomiin. Tätä perusteltiin avoimuudella, vaikka se todellisuudessa oli tietysti juuri päinvastaista. Se ei kuitenkaan liikemiestä haitannut. Ei häntä kukaan olisi voinut kammeta pois pääministerin paikalta vielä moneen vuoteen. Kumppanit hallituksessa olivat onnellisia ollessaan mukana päättämässä ja tekemässä ratkaisuja. Musta Audi kiilteli uutuuttaan monen sellaisen pihamaalla, joka ei siihen koskaan uskonut pääsevänsä. Sitä varten piti vain myydä maansa ja heittää käännetty takki ikkunasta ulos.

Pääministerikauden lopulla liikemies oli tyytyväinen. Hän oli tyrmännyt verottajan täydellisesti. Hän oli järjestänyt itselleen tai muille mahdollisille verorikollisille salaisen armahduksen, pystynyt estämään tulevien veronkiertojen tutkinnan ja tehnyt veronkiertämisestä entistä helpompaa ja turvallisempaa. Sen hintana oli ollut vain pienen valtion tulevaisuus. Se oli pieni hinta siitä, että kerrankin verottaja sai kunnolla nenillensä.

Pääministeri pistettiin vaihtoon aivan kuten hän oli kaavaillutkin. Ei se häntä haitannut. Niin kavereiden kuin omatkin rahat olivat vihdoin turvassa voudilta. Vuosikymmeniä sitten koettu vääryys oli vihdoin korjattu. Uusien vaalien jälkeen liikemies lähetti eräältä Etelämeren rannalta kortin valtion verokonttoriin. Kortissa liikemies hymyili iloisesti massiensa kanssa, joista hän oli rakentanut itselleen lepotuolin rannalle. Kortissa oli kuvan lisäksi ytimekkäästi vain yksi asia.

"Veroprosentti 0%"