Ei kuollut kukaan päähahmoista. Tai siis päähahmoja ei ole kuin yksi ja hänkin on vielä hengissä. Mutta jotain kävi. Tai on käynyt. Nyt ollaan kuitenkin sairaalassa. Ainakin hetken aikaa. Tai siis ainakin tänään.
Max tunsi viiltävän
kivun ohimollansa. Hän yritti avata silmänsä, mutta pienikin
valomäärä sattui niin paljon, että hänen oli pakko luopua
ajatuksesta. Silmien päällä tuntui painetta ja jotain pehmeää.
Max yritti nostaa kättänsä koettaakseen mitä hänen silmilleen
oli tapahtunut, mutta joku esti sen tarttumalla hänen käteensä.
—Rauhoitu
pomo. Olet kunnossa. Hemmetinmoisen päänsäryn saat ja voi olla,
että joutuvat vielä pitämään sinua hetken aikaa täällä.
Silmissäsi ei ole mitään vikaa, mutta side laitettiin siihen,
koska verta pääsi valumaan silmiisi, ääni oli Iriksen.
—Mitä
tapahtui? Max sai kähistyä ja huomasi olevansa äärimmäisen
janoinen ja huonovointinen, Mies kameran kanssa oli ampuja...
—Niin
oli. Ei ole enää. Hän on kuollut. Nina Lindström sen sijaan on
ainakin toistaiseksi elossa. Hän on edelleen leikattavana. Mitään
ennustetta ei ole annettu, mutta mahdollisuuksia siis yhä on.
—Saisinko
vettä, Max yritti puhua, mutta kurkkuun sattui ja takaraivoa jomotti
niin paljon, että hän olisi halunnut vain nukahtaa.
—Voiko
hän ottaa vettä, Iris kysyi joltakulta, jota Max ei siteiden vuoksi
voinut nähdä.
—Voi.
Antakaa se varovasti. Hän on varmasti vielä heikkona, tuntematon
nuori miesääni sanoi.
Iris toi pienen pahvikupin
Maxin suulle ja Max otti vettä suuhunsa. Se tuntui äärimmäisen
hyvältä. Hänellä ei ollut pienintäkään muistikuvaa
laukauksensa jälkeen. Pamaus oli saanut hänen korvansa soimaan
kivuliaasti ja sen jälkeen kaikki oli mustaa. Max nielaisi vettä
liikaa ja yskäisi. Kipuaallot menivät koko hänen kroppansa lävitse
ja hän parkaisi kovaan ääneen.
—Ai prkl... Mitä...
taphti? Hän sai äännettyä ennen kuin äskeinen miesääni
katkaisi hänet.
—Antakaa hänen levätä.
Herra Bergfalk. Teillä on suuri haava ohimollanne eikä teidän
pitäisi keskustella kenenkään kanssa juuri nyt. Te tulette
kuntoon, mutta olette varmasti heikkona. Yrittäkää levätä. Me
lupaamme, että pääsette näkemään etsivät ja muut tarvittavat
henkilöt heti kun olette valmis siihen.
—Kuulit häntä pomo.
Yritä levätä. Minä menen nukkumaan tuonne sohvalle. Jon on
kotonansa, mutta hän on tulossa heti aamusta myös tänne, Iris
sanoi.
—Sl... Maxin ääni katosi
kun hän vajosi taas johonkin unen ja tajuttomuuden välimaastoon.
Maxin olo oli parempi
seuraavan kerran, kun hän sai taas jonkinlaista ymmärrystä ja
tajuntaa itsellensä. Kipu oli edelleen kova, mutta kaikesta
päätellen hän oli myös saanut jonkinlaista kipulääkettä
edelliseen kertaan verrattuna. Päätä huippasi ja häntä heikotti,
mutta kaiken kaikkiaan olo oli sellainen kuin olisi saanut pahasti
turpiinsa harjoituksissa sen sijaan, että olisi ammuttu päähän,
vaikka jälkimmäinen ilmeisesti olikin se mitä oli tapahtunut. Max
ei edelleenkään muistanut mitään muuta kuin laukaisseensa aseensa
kohti hänen yläpuolelleen kohonnutta miestä, joka oli tehnyt
samoin. Hän yritti nostaa itseään parempaan asentoon, mutta
vihlova särky päässä sai hänet melkein lyyhistymään takaisin
makuulle. Jotenkin Max onnistui tukemaan itsensä edes jonkinlaiseen
sellaiseen asentoon, että ei ollut täysin makuulla, jos ei ihan nyt
oikeassa istuma-asennossakaan.
—Hyvää huomenta herra
Bergfalk, totesi naisen ääni. Max ei tunnistanut ääntä, joten se
kuului varmaankin jollekulle sairaalahenkilökunnasta. Koska nainen
toivotti hyvää huomenta ei Max ollut ainakaan hirvittävän pitkään
ollut taju kankaalla. Vaihtoehtoisesti nainen kertoisi kohta olleen
kuusikymmentä vuotta syväjäädytyksessä epäonnistuneen
leikkauksen jäljiltä ja nyt hänen poliisintaitojaan tarvittaisiin
mystisen robottipsykopaatin kiinniottamiseen, koska kukaan muu
maailmassa ei enää osannut käyttää yksinkertaisia
hakualgoritmeja tai exceliä.
Max olisi halunnut ravistaa
päätänsä saadakseen taas ajatuksensa takaisin niiden erikoisilta
harhapoluilta, mutta ravistaminen tilanteessa, jossa jopa pienikin
liike aiheutti sokaisevaa kipua (ehkä, Max ei voinut olla varma,
koska hänen silmänsä olivat joka tapauksessa peitetty pehmeällä
sideharsolla) oli parempi olla tekemättä ylimääräisiä
liikkeitä.
—Hyvää huomenta, Max sai
lopulta sanottua. Hän mietti kuinka kauan oli ollut ajatuksissaan ja
mahtoiko nainen tietää hänen olevan tajuissaan tauoista
huolimatta.
—Etsivät kävivät hetki
sitten katsomassa oletteko kunnossa ja lähtivät käymään
lounaalla. He ovat vierailleet täällä useamman kerran ollessanne
lepäämässä. Mikä olo teillä on? Naisen kysymys olisi voinut
yhtä hyvin olla asetettu muotoon ”Jos teillä tai minulla on
hiukankaan epäilystä siitä, miten paljon jaksatte aion pumpata
teidät täyteen kipulääkettä ja pakkolepuuttaa teitä ainakin
saman ajan kuin olette nyt olleet jo sängyssä”.
—Päähäni särkee, mutta
olo on muuten hyvä, Max esitti maailmanhistorian yhden suurimmista
aliarvioinneista.
—Selvä. Pyydän lääkärin
katsomaan päätänne ja poistamaan silmien siteen niin näemme, mikä
yleiskuva on. Tuon teille käteen lasin hedelmämehua niin saatte
hieman energiaa. Luuletteko, että haluaisitte syödä jotain?
Viimeinen lause oli taas kysymys, joka tarkoitti oikeammin, että
voimme vaihtoehtoisesti laittaa teille tipan kautta vielä ravinteita
ihan niin kauan kuin tarvis on.
—Voisin ottaa jotain
pientä. Minulla on melkoinen nälkä, Max valehteli taas, mutta
omaksi puolustuksekseen hän ei sietänyt sairaaloita. Ne ahdistivat
häntä muutenkin ja nyt hän huomasi niiden olevan vielä
sietämättömämpiä, kun hän oli itse siteissä ja hoidettavana.
—Hienoa herra Bergfalk.
Tuon teille pienen lautasen, jossa on banaania ja vaaleaa leipää.
Olkaa kuitenkin varovaisia. Usein kipulääkkeet ja trauma voivat
aiheuttaa heikotusta ja huonovointisuutta ja ruoka tulee usein ylös
ensimmäisellä kerralla. Ruokahalu on kuitenkin aina positiivinen
asia, nainen näytteli oman osansa keskustelussa ammattitaidolla ja
välittämisellä. Max oli aivan varma, että tämän mielipide oli
täysin eri, mutta hienosti hän sen osasi peittää. Saattoi
tietysti olla, että naisen ilme olisi kertonut enemmänkin, mutta
tässä kohtaa side silmillä oli aivan hyvä vaihtoehto.
Hetken päästä nainen toi
Maxille tarjottimen, jossa oli kaksi lasillista hedelmämehua ja yksi
pullo vettä, paloiksi leikattu banaani ja vaalea paahtoleipä.
Kärsivällisesti nainen ohjasi Maxin käden jokaisen luokse kertoen
samalla mitä kaikkea tarjotin sisälsi. Max oli aivan varma, että
nainen jäi katsomaan ovelle onnistuisiko Max tarttumaan mukeihin ja
ruokiin lähimainkaan järkevästi vai olisiko vain parempi laittaa
hänet suoraan takaisin sänkyyn nukkumaan. Ei se oikeasti olisi
ollut huono asia, mutta Max halusi päästä pois. Hän halusi päästä
töihin, vaikka lääkäri tulisi aivan varmasti määräämään
jonkinlaista sairaslomaa. Ei kukaan silti häntä voinut oikeastaan
estää menemästä työpaikalle. Aluepäällikkö tietysti voisi
yrittää tavoittaa häntä, mutta aina eivät viestit ja puhelut
pääse perille. Vaihtoehtoisesti hän voisi täysin toverillisessa
hengessä kierrellä kaupungilla ja tavata etsiviään silloin
tällöin kahdesti tai kolmesti päivässä, jos nyt sattui vaan
samoille kulmille.
Max odotti hetken ja yritti
kuunnella naisen askelista mahtoiko tämä oikeasti poistua huoneesta
ja ovelta. Lopulta hän ei jaksanut odottaa enempää ja ojensi
kätensä varovasti tarjotinta kohti. Vain yhden hapuilun jälkeen
Max onnistui nappaamaan hedelmämehumukin käteensä, jopa kaatamatta
mitään muuta samalla. Hän otti mehua pienen siemauksen. Se oli
ällöttävän sokerista ja aivan liian makeaa, mutta Max ei antanut
sen haitata. Sen sijaan hän joi mehun päättäväisesti kerralla
pois. Jos oksennus todella tulisi niin ainakin se olisi sokerista
myös ylös tullessa. Max söi muutaman pienen palan banaania ja
leipää ja huomasi, ettei ollut itse asiassa niin huonovointinen
kuin oli itsekin luullut. Hänellä oli myös hirvittävä nälkä.
Eilinen päivä oli loppunut hänen osaltaan kauan ennen
päivällisaikaa eikä hän muistanut edes syöneensä kunnon
lounasta. Moni asia oli vielä hiukan hämärän peitossa, mutta
kyllä ne selviäisivät kunhan hän pääsisi takaisin työn
touhuun.
Jon ja Iris olivat varmasti
ehtineet jo selvittää, mitä Holmbergilla oli tapahtunut murhan
suhteen ja Max halusi tietää sen ensimmäisenä. Nyt hän ei
kuitenkaan voinut muuta kuin odottaa lääkäriä, jota ei kuulunut
naisen lupailuista huolimatta. Aikaa ei tosin ollut mennyt kuin
korkeintaan kymmenen minuuttia siitä, kun hänelle oli tämä asia
sanottu, mutta se tuntui nyt paljon pidemmältä kuin tavalliset
kymmenminuuttiset.
Hetken istuttuaan Max päätti
antaa periksi itsepäisyydestään huolimatta ja käydä taas
makaamaan sänkyyn. Hän kuitenkin nosti tyynyt, jotka tuntuivat
ihanan puhtailta ja raikkailta vielä senkin jälkeen, kun hän oli
niillä maannut haava päässänsä varmaankin puolen vuorokautta,
selkänsä taakse niin, että pystyi olemaan edes hiukan pystymmässä
asennossa. Hän ajatteli, että se ehkä kertoisi lääkärille hänen
olevan hereillä. Tietysti vain siinä tapauksessa, ettei hän
nukahtaisi takaisin. Muutaman minuutin välein hän otti siemauksen
vesipullosta, enemmän juuri siksi, että pysyisi hereillä kuin
varsinaisen janontunteen takia. Jossain vaiheessa Max otti myös
muutaman pienen palan leivästä ja yhden banaaninpalan. Hänellä ei
ollut mitään aavistusta siitä kuinka kauan aikaa oli oikeasti
kulunut, kunnes lääkäri saapui paikalle. Se saattoi olla kymmenen
minuuttia tai tunti. Järki kulki edelleen hitaasti ja pään jomotus
sekoitti muutakin kuin ajantajun. Lääkärin tervehdys säpsäytti
Maxin takaisin hidasmoodista.
—Hyvää päivää herra
Bergfalk, selkeää suomen aksenttia murtava naisääni totesi. Max
ei ollut varma, oliko tervehdys muuttunut huomenesta päiväksi ajan
pitkän kulumisen vuoksi vai oliko lääkäri vain tottunut
tervehtimään eri tavalla kuin aiempi naisääni.
—Päivää... tohtori? Max
yritti puhua mahdollisimman rauhallisesti ja selkeästi artikuloiden.
—Niskala. Kaarina Niskala.
Minulle kerrottiin, että te voisitte olla siinä kunnossa, että
voimme poistaa sidettä silmien edestä. Se olisi teille
asiakkaanamme tietysti käyttömukavuuden ja asiakaspalautteen
kannalta huono asia, koska huoneemme eivät ole varmasti kauniimpia
kuin värit ja kuviot, joita päänne on tuottanut siteeseen viime
tuntien aikana. Lääketieteellisestä näkökulmasta taas se voi
olla hyvinkin perusteltua, naisen puhetapa oli äärimmäisen nopea
ja Max ei ollut aivan varma oliko hän kuullut ilmeiset vitsi aivan
oikein. Suomen kielen pohja taustalla toi vielä tietynlaista
terävyyttä ja rosoisuutta puheeseen, jonka takia Max joutui todella
pinnistelemään ollakseen varma lääkärin sanoista.
—Lupaan antaa erinomaista
palautetta, jos näen vielä palautelomakkeen, hän yritti omalta
osaltaan keventää tunnelmaa. Lääkäri Niskala vastasi reippaalla
naurunremahduksella.
—Hienoa hienoa. Eiköhän
se näkö ole tallella. Katsotaan vain silmänpaineet ja se olemmeko
saaneet tarpeeksi verta pois silmästä. Teillä saattaa ilmetä
hyvin voimakasta valoarkuutta vielä usean päivän ajan ja päänsärky
saattaa jatkua jopa viikkoja. Se on täysin normaalia, mutta
suosittelen silti teitä käyttämään särkylääkkeitä vain
tarpeen mukaan. Teidän tapauksessanne kuurimuotoinen kipulääkei ei
auttaisi sen enempää kuin pään upottaminen kylmään
ämpärilliseen sampanjaa tasaisin väliajoin.
Sanoja 38363/38333 joten edellä mennään edelleen. Vähän ollut hitaita pari kirjoituspäivää kyllä. Myönnettäköön se. Mutta kyllä tämä nyt näyttää paremmalta kuin moneen vuoteen tämä onnistuminen.
0 comments:
Lähetä kommentti