tiistai 24. marraskuuta 2015

Vyyhti kiristyy, vaan ei tänään oikeastaan - NaNoWriMo

Täytepäivä. Juoni ei etene, mutta sanoja tulee. Sairaalasta päästään jo melkein pois. Kiire tulee tarinan lopetuksen kanssa, vaikka tekstiä syntyykin joka päivä riittävästi. 

Naisen papatus meni Maxin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kun hän yritti keskittyä siihen, että pystyi edes jotenkin pysymään pystyssä vakuuttavan oloisesti noustuaan hiukan liian nopeasti ylöspäin nojastaan.

Niskanen tuli Maxin luo ja kosketti tätä kevyesti otsalle.

Sattuuko kosketus pahasti? Hän kysyi rauhallisemmalla äänellä.

Ei, Max valehteli vain vähän. Kosketus tuntui epämiellyttävältä, mutta Max ei kokenut sitä varsinaisesti kipuna, joten piti vastaustaan aivan sallittuna.

Selvä. Kokeilen nyt ohimoitanne, joista oikealla puolella teillä on suurehko haava. Se sattuu aivan varmasti, vaikka väittäisitte mitä tahansa. Haluan vain nähdä minkälainen teidän fyysinen reaktionne on, Niskala varoitti.

Ai Helv... Max pystyi hillitsemään kiroilunsa, kun kipu sinkosi lääkärin käsien välillä poukkoillen hänen päänsä sisällä kuin liikaa kahvia saanut flipperi multiball-tilassa.

Hienoa herra Bergfalk. Otetaanpa sitten sidettä pois ja katsotaan minkälainen kaunis muisto teille on saatu aikaiseksi. Jonkun pitäisi kertoa teille, että poliisin työ täällä meilläpäin on turvallista ja rauhallista. Tanskan alueella ei ole jouduttu käyttämään aseellista voimaa melkein kahteen vuoteen ja yhtäkkiä meillä on täällä Yhdysvalloista tullut sheriffi, joka ottaa kaiken maailman kaksintaisteluita kuolemaan asti. Niissä on se vika, että jossain vaiheessa parhaatkin häviävät, herra Bergfalk.

Max ei ollut aivan varma oliko lääkärin leikinlasku aivan kokonaan tarkoitettu vitsiksi vai nuhteliko tämä oikeasti Maxia siitä, että hän oli ampunut jotakuta, joka oli yrittänyt mitä ilmeisimmin saada hänet itsensä hengiltä.

Lääkärin sormet työskentelivät varovasti ja ripeästi siteen kanssa ja pian Max joutui sulkemaan silmänsä tiukasti, kun siteen läpi pääsevä valo aiheutti vihlaisun koko pään alueella. Hetken Maxista tuntui kuin valo olisi polttanut hänen silmiensä takaosaa, mutta tunne laantui melko nopeasti. Max ei vielä uskaltanut avata silmiään, kun tunsi lääkärin irrottavan siteen viimeisiä kierroksia varoen Maxin oikean ohimon kohtaa, jossa tuntui jatkuva poltteenomainen jomotus. Ei ollut vaikea arvata, missä kohtaa haava oli. Max päätti odottaa rauhassa lääkärin ohjeita siitä mitä hänen pitäisi tehdä. Vain hetkeä myöhemmin Niskala sai viimeisetkin harsonrippeet käsiinsä ja tiputti ne vieressä olevaan muoviastiaan.

Odottakaapa vielä hetki herra Bergfalk. Laitan kaihtimet hiukan enemmän kiinni, jotta voimme katsoa silmiänne vähän vähemmällä ärsytyksellä teille itsellenne.

Max ei pitänyt sairaaloista tai lääkäreistäkään sen puoleen, mutta tätä pyyntöä hänen ei ollut millään tavalla vaikea noudattaa. Hän pystyi luomiensa läpi näkemään miten valo väheni ja kuuli lääkärin askeleet takaisin luoksensa.

No jopas. On nimittäin niin komea arpi, että siitä olisi Wyatt Earpikin ylpeä. Jos ette aiemmin ole ollut katu-uskottava entisten ystävienne seurassa rapakon toisella puolella niin tämän jälkeen voitte huoletta astella kaduilla sheriffintähti rinnassanne ilman pelkoa kiherryksestä selän takana. Poislukien nykyinen seura tietysti, Taaskin Maxin oli vaikea tietää kuinka paljon lääkärin puheesta oli oikeasti vitsiä ja kuinka paljon jotain muuta.

Niskala laittoi kumihanskat käteensä ja kokeili peukalollansa kevyesti haavan reunoja. Max säpsähti hiukan jokaisesta kosketuksesta täysin tahattomasti.

Ottakaapas ihan rauhallisesti Butch Cassidy. Ei tällaisia haavoja hoideta viskin ja purutupakan kanssa. Kyllä niihin pitää ihan oikeasti koskea ja niitä pitää katsoa. Tiedän, että se sattuu, mutta yritän olla niin hellävarainen kuin mahdollista.

Kosketus, säpsähdys.

Kyllä tämä tästä paranemaan päin on lähdössä. Saatte pitää sen kyllä siistinä vielä useamman päivän ja saatte hoito-ohjeet kunhan jossain vaiheessa pääsette lähtemään kotiin. Nyt jos voisitte avata molemmat silmät rauhallisesti auki niin katsotaan mitä siellä näkyy.

Max avasi silmänsä varovasti. Kaikki oli hiukan sumeaa, kun silmät olivat tottuneet tummaan utuun edessään jo hetken aikaa. Muutaman räpäytyksen jälkeen (jotka nekin tuntuivat epämiellyttäviltä) Max sai silmät pidettyä auki ja katsoi lääkäri Niskalaa. Nainen oli ehkä kolmekymppinen, lyhyt ja punatukkainen. Hän näytti ihmiseltä, joka olisi varmaankin samannäköinen nyt kuin oli ollut kaksikymppisenä ja näyttäisi samalta vielä kymmenen vuoden päästäkin. Naisen ilme oli aidon empaattinen ja hymyä korostivat kuopat poskissa.

Hienoa. Kuin kissanpentu, joka aloittelee elämäänsä, Niskala loi oman kielikuvansa Maxin olotilasta.

Kuin auton alle jäänyt siili, Max kuvaili itse omaa olotilaansa.

HAH! Niskala naurahti ääneen. Hänen tapansa nauraa oli samanlainen kuin hänen puheensa. Teräviä, yksittäisiä purskahduksia ja nopeaa hihittelyä. Pelkästään ääntä kuuntelemalla hänestä olisi saanut mainion sketsihahmon.

No katsotaanpa nyt niitä silmiä tarkemmin, lääkäri totesi Maxille ja tuli lähemmäs pienen taskulampun kanssa.

Max näki, että sen valo oli himmeällä, mutta pidätti silti hengitystään, kun valoa tähdättiin hänen silmiinsä. Se ei kuitenkaan sattunut juuri lainkaan. Kipu päässä oli jatkuvaa, mutta taskulampun kelmeän keltainen valo ei aiheuttanut oikeastaan mitään erityistä tunnetta.

Hienoa hienoa, Niskala totesi puoliääneen ja tarkasteli toista silmää.

Tällä kertaa valo tuntui ärsyttävän jotain osaa Maxin silmässä, jota hän ei osannut sen tarkemmin eritellä, mutta mitenkään kivuliasta se ei edelleenkään ollut.

Hyvältä näyttää. Teillä on hiukan edelleen turvotusta oikeanpuoleisessa silmässä ja se aiheuttaa varmasti epämukavaa tunnetta, valoarkuutta ja heikentynyttä näkökykyä. Mitään sellaista ei kuitenkaan näy, joka olisi millään tavalla pysyvä haitta. Selvisitte aika helpolla ottaen huomioon olosuhteet.

Max olisi halunnut kinastella tilansa helppoudesta, mutta lääkärin tapa puhua ja hänen murteensa ja puhenopeutensa olivat sellaiset, että Max ei halunnut välttämättä käydä kinastelemaan hänen kanssaan yhtään mistään. Ja olihan lääkäri toki oikeassa siinä, että Max olisi saattanut olla aivan hyvin kellarikerroksen kylmäkaapissa, jos asiat olisivat menneet hiukankaan toisin. Max ei tosin tiennyt oliko sairaalan ruumishuone kellarikerroksessa vai oliko se esimerkiksi kokonaan erillisessä rakennuksessa. Ei hän ollut vielä ehtinyt tutustua sairaalaan, eikä aikonut sitä tehdä nytkään.

Eli voin lähteä? Max yritti olla niin selväsanainen kuin mahdollista. Hän halusi lääkärin ymmärtävän, ettei Maxilla ollut minkäänlaista ajatustakaan jäädä sairaalaan yhtään pidemmäksi aikaa.

En suosittelisi sitä tässä kohtaa, mutta ei minulla ole lääketieteellisiä syitä myöskään pitää teitä täällä. Suosittelen teille kuitenkin vähintään kahdeksan päivää sairaslomaa, jonka aikana tarkkailette näkökykyänne ja käytte kahdesti täällä tarkastuksessa haavan ja silmän vuoksi. Vaadin myös ehdotonta kaksintaistelukieltoa, koska tiedän ettette aio kuitenkaan noudattaa suositustani sairaslomasta. Sopisiko teille vaikkapa ylihuominen ensimmäiseksi tarkastuskerraksi? Minulla on teille sopiva hetki kello 15.40. Niskala oli selvästi tavannut uppiniskaisia sheriffejä ennenkin.

Se sopii hyvin tohtori, Max vastasi nöyrästi. Ei hän todellakaan aikonut noudattaa minkäänlaisia suosituksia, vaikka yrittäisikin välttää kaikin keinoin joutumasta uudelleen tilanteeseen, jossa ihmiset ampuivat toisiaan käsiaseilla lähietäisyydeltä. Ainakin itse mukana olevana henkilönä. Hetken mietittyään Max tosin päätti, että parasta oli olla olematta mukana edes sivullisena.

Hienoa. Määrään teille kipulääkettä ja sen lisäksi saatte hoito-ohjeet pään haavan puhtaanapitoon. Silmän tummuus häviää kyllä muutamassa päivässä tai viimeistäänkin viikossa. Kun menette ensimmäisen kerran peilin ääreen niin älkää pelästykö turhaan.

Yritän pysyä nahoissani, Max vastasi, muttei noussut vielä ylös, jottei olisi turhaan lähtenyt horjumaan lääkärin edessä.

Hyvä hyvä. Minun on turha sen enempää teitä viivytellä. Hoitaja tulee antamaan teille ohjeet ja tavaranne. Emmehän halua, että karkaisitte liian nopeasti ja ilman hoito-ohjeita meidän kaapumme päällä legendaariselle sankarin kostoretkelle ratsunne kanssa. Komea ratsu se toki on, vaikka Mustangit ovatkin enemmän omaan mieleeni, Max huomasi itsekin hymyilevänsä Niskalan huonolle toistohuumorille. Ei hän kehdannut aloittaa vastaväitteitä, mutta saattaisi yrittää keksiä jotain nasevaa sanottavaa tarkastuskäynneille.

Kiitoksia vielä. Yritän ottaa rauhallisesti, Max vastasi kun Niskala asteli ulos ja heilautti kättänsä iloisesti ovelta.

Niin varmasti sheriffi, kuului käytävästä naurahdus.

Max odotti muutaman hetken sängynreunalla heilutellen jalkojaan ja koettaen erilaisia liikkeitä käsillään ja muilla ruuminosilla. Vain pään ja niskan liikuttelu oli oikeasti vaikeaa tai epämiellyttävää ja aiheutti osin jopa melko kovia jysähdyksiä tai säväyksiä pään sisällä kivuliaasti. Kädet ja jalat tuntuivat toimivan aivan normaalisti. Heikko olo oli varmasti vain verenhukan ja tipan, shokin ja kipulääkkeiden yhdistelmää. Varmasti lääkäri olisi maininnut toisin, jos jotain olisi havaittu.

Hoitaja saapui mukanaan nyytti Maxin vaatteita. Takki oli verinen ja Max päätti olla laittamatta sitä päällensä. Myös paidassa oli vuotanutta ja kuivunutta verta, mutta sille ei nyt mahtanut mitään. Housut olivat sentään suurimmaksi osaksi puhtaat. Max tarkasteli vaatteita sängyllä, muttei vieläkään pukenut päällensä. Hoitajan ohjeet olivat tarkat ja yksityiskohtaiset ja Max yritti keskittyä kuuntelemaan niitä, mutta hänen ajatuksensa karkasivat yhä uudelleen tilanteeseen, josta hän ei nyt muistanut mitään.

Herra Bergfalk. Kuunteletteko te? Hoitaja kysyi yllättäen

Anteeksi. Ajatukseni ovat muualla. Minua ei ole ennen ammuttu enkä ole koskaan itse joutunut tositilanteessa ampumaan, Max vastasi.

Voin sanoa aivan samaa itsestäni herra Bergfalk ja toivon, etten koskaan joudu kokemaan sitä mitä te koitte. Oletteko varma ettette halua jäädä vielä lepäämään. Se tekisi teille oikeasti hyvää, hoitajan ääni oli rauhallinen ja sympaattinen, mutta siitä oli myös kuultavissa hienoinen ärtymys Maxin jääräpäisyyttä kohtaan.

Kiitoksia, mutta ei. Minulle parasta on päästä ulos ja hetkeksi johonkin tuttuun, Max sanoi.

Loppukeskustelun ajan Max oikeasti pystyi kuuntelemaan tai ainakin esittämään kuuntelevaa. Hoito-ohjeet olivat loppujen lopuksi yksinkertaisia ja kipulääkkeet, jotka Max saisi olisivat kahta laatua. Toisia voisi käyttää aivan normaalin työpäivän tai minkä tahansa muun toiminnan aikana. Toiset olisivat, hoitajan vertausta käyttäen ”Kun tarvitsee kaataa norsu”.

Ette kai vertaa minua norsuun, Max sanoi ja yritti hymyillä, vaikka se aiheuttikin inhottavaa paineentunnetta silmien takana.

Emme tietenkään herra Bergfalk. Mullipäinen sonni, Jästipäinen urospässi tai venkoileva muuli kuvaisivat teitä paljon paremmin, hoitaja jonka nimilapussa luki Siv Frejtag kertoi.

Max yritti irvistää, mutta onnistui saamaan ilmeensä vain sellaiseksi, että Frejtag joutui tarttumaan häntä olkapäästä ja kysymään oliko kaikki hyvin.

Kaikki hyvin. En vain ole niin vitsikäs tai nokkela kuin luulen. Hävisin siinä aika pahasti tohtori Niskalallekin, Max vastasi ja yritti pitää silmänsä auki.

Siinä ei ole mitään hävettävää. Niskalalle häviäisi sanoissa todennäköisesti kuka tahansa. Hän pystyisi puhumaan nurkat pyöreiksi ja poliitikot rehellisiksi. Olettaen siis, että pysyy mukana hänen puhevauhdissaan, Frejtag hymyili.

Huomasin, Max totesi ja kiitti Frejtagia tämän jättäessä Maxin yksin huoneeseen.

Vasta nyt Max huomasi, että hän oli tosiaan yksin huoneessa. Ja se oli suuri huone. Ikkunat olivat melkein koko seinän kokoiset ja kaihtimien välistä pilkahtavasta näköalasta olisi joutunut kerrostalossa maksamaan maltaita. Muilla seinillä oli signeerattuja tauluja ja oven yläpuolelle oli pultattu suuri televisioruutu. Kaikesta päätellen hän oli jonkinlaisessa normaalisti erittäin hyvin maksaville varatussa huoneessa, jonka päivävuokralla olisi maksanut hänen oman asuntonsa vuokran helposti kuukaudeksi eteenpäin.

Sheriffin etuisuuksia, Max hymähti itselleen ja riisui sairaalakaapunsa.

Hän olisi halunnut käydä suihkussa, mutta ei halunnut vielä tietää, miltä suihku pään haavan kanssa tuntuisi. Hoito-ohjeissa, jotka hän oli äsken käynyt Frejtagin kanssa läpi oli kyllä ohje siitä, että suihkussa sai käydä, mutta Max muisti kehotuksen siitä että se kannattaisi tehdä mahdollisimman virkeänä, hyvinvoivana ja istualleen, koska vesi saattaisi alkuun tuntua melko ilkeältä, vaikka haava olikin siististi ommeltu.

Ennen kuin Max ehti laittaa omat vaatteensa päälle, kuului ovelta kohtelias köhäys.

Oho, sori pomo. Tulen hetken päästä, Iris oli oviaukossa ja Jonin hahmo näkyi kauempana käytävällä.

Kiitos. Hetki vain, Max ei tiennyt muutakaan mitä vastata ollessaan takapuoli paljaana ovelle, jonka hoitaja Frejtag oli jättänyt raolleen eikä Max ollut ajatellutkaan sulkea sitä.

Iris poistui kohteliaasti ja veti oven perässään kiinni. Max puki päällensä rauhallisesti yrittäen välttää äkkinäisiä liikkeitä tai sellaisia toimia, jossa olisi joutunut kovasti liikuttelemaan päätänsä. Onneksi kauluspaita oli melko helppo laittaa tässäkin tilanteessa päälle. Vain housut tekivät hiukan kipeää, kun Max nykäisi niitä ylöspäin ja heitti samalla päänsä taaksepäin. Moniväriset valot vilahtelivat silmissä hetkisen, kuin olisi katsonut aurinkoisena kesäpäivänä saippuakuplaa tai öljyistä vettä. Max räpytteli hetken silmiään kunnes tunne meni ohi ja hän pystyi taas keskittymään kunnolla. Max tiesi, että hänen olisi oikeasti tärkeää ottaa lääkärin suositus sairaslomasta tosissaan, mutta juuri nyt hän ei pystynyt noudattamaan sitä. Ehkä kun Fredrikin murhaajat saataisiin kiinni hän voisi ottaa muutaman päivän lepoa hämärässä ja viileässä huoneessa. Siihen asti hän tekisi hommia niin normaalisti kuin pystyisi. Ehkä yksi miehistä oli jo saatu kiinni, koska Max oli vielä hengissä ja Iriksen aiemmista kommenteista päätellen Max oli myös onnistunut osumaan ampujaansa.

Max veti oven varovasti auki ja tervehti Iristä ja Jonia, jotka nyt istuivat huoneen ulkopuolella olevalla suurella nahkasohvalla.

Hei pomo. Täällä osataan huolehtia niin potilaista kuin vieraistakin. Meille tarjottiin äsken aivan mielettömän hyvää kahvia, Iris sanoi.

Max olisi voinut ampua jonkun hyvästä kupista kahvia. Se oli tässä tilanteessa täysin sopimaton vertaus, mutta Maxin mielestä myös täysin osuva.

Iriksen mielestä mikä tahansa muu kuin pannukahvi ja hiukan lämmin Arlan maito on suorastaan baristamestarin taidonnäyte pomo, Jon leikkasi väliin, Hän ei erottaisi espressoa macchiatosta, vaikka kävisi kuuden viikon kurssin. Ei se pahaa toki ollut, mutta mielettömän hyvästä puhuminen on vähän kuin vertaisi meidän Ruotsin, Suomen, Norjan, Tanskan ja Islannin entisiä jalkapallon maajoukkueita nykyiseen. Sen verran eroa kuitenkin oli.

Hei! Iris huudahti hiukan närkästyneenä, Vaikka en olekaan tuollainen snobi nautintoaineiden suhteen kuin sinä ei tarkoita, ettenkö ymmärtäisi hyvän päälle.

Kyllä se itse asiassa tarkoittaa, Jon vastasi rauhallisesti.

Iris näytti Jonille kieltä. Max kuvitteli hetken olevansa jonkinlaisessa unitilassa, jossa hänen etsivänsä olivat muuttuneet esikoululaisiksi, mutta toisaalta molemmat vaikuttivat aivan omilta itseiltään, joten ehkä kyseessä oli vain hänen oma harhakuvansa siitä, että oli itse joskus kasvanut aikuiseksi.

Sanoja 40252/40000

0 comments: