maanantai 8. helmikuuta 2016

Maistraatti on jännä paikka

Piti tänään viedä Otson papereita maistraattiin. Jotain positiivista kun pitää aina yrittää löytää asioista, niin seurakunta hoiti Pyryn hommat näissä jutuissa meidän puolesta. Vaikka taidettiin silloinkin käydä jossain seurakuntatoimistolla allekirjoittelemassa lappusia. Mutta se johtui siitä, että meidän oma Olarin seurakunta oli niin pöljä.

No Otso on nyt virallisesti kirjoissa ja kansissa kun ystävällinen virkailija tallensi sen nimen saman tein kun palautin lappuset. Yksi erikoinen tilanne siinä kuitenkin kävi. 

Pyry oli vaunujen yläosassa ja Otso nukkui alakappaleessa. Kaikilla oli tietty ulkovaatteet päällä, kun Tapiolan rakennustyömaiden ja kujien sokkeloista sekä sohjosta selvitty sisälle. Jonoa ei ollut nimeksikään (hehheh, vähän vitsi tähän väliin) ja kukaan virkamies ei edes näyttänyt olevan mitenkään erityisen kyllästynyt, tauon tarpeessa tai muutenkaan tympiintynyt. Näyttivät tekevän töitä jokainen, vaikka ihmiset julkisen alan työntekijöistä muuta nykyään usein väittääkin.

Päästiin siis pian kassalle. Annoin lapun virkailijalle, joka onnitteli uudesta lapsesta. Sen jälkeen virkailija pyysi nähdä Otson. Ihmettelin, että vähän erikoista. Ei missään sanottu, että Otso pitäisi olla edes mukana. Mun omia henkkareita ei kysytty missään kohtaa. Olisin voinut varmaan tiputtaa koko lapun johonkin postilaatikkoon. Vähän hämmentyneenä käänsin vaunuja ja avasin muovihärpäkettä, että Otso näkyi paremmin. 

Ihan ei vielä tässäkään kohtaa taas valot mennyt päälle, vaikka virkailijana ollut, veikkaukseni mukaan ehkä kuusissakymmenissä ollut nainen kovasti kehui, kuinka söpö pieni heppu oli ja kuinka isoveli sai varmasti kivan kaverin. 

Mä vaan mietin, että se lapsihan voisi olla ihan kuka tahansa ja että mitä hyötyä siitä olis, jos joku veis sinne ihan muun lapsen kuin omansa tarkastettavaksi. Tai edes mistä ne voi sen tarkistaa, kun sillä ei ole nimeä vielä vaan pelkkä sotu. Ja eihän edes mun tarvis olla sen isä vaan sehän vois olla liikkeellä vaikka kummisedän kanssa. 

Onneksi rattaat ei sentään ihan loppuun asti olleet jumissa ja pystyin Liisalle jo kertomaan hetken päästä, kun treffattiin taas, että kyseessä taisi olla ihan vaan ihminen, joka halusi nähdä pienen vauvan. Olis ollut toisaalta hauskaa, jos olisi ihan suu vaahdossa tänään kirjoittanut, miten pöljää on joku tommonen vauvatarkastus.

Olisi saattanut päästä viraaliksi. Tai olisi ainakin saattanut päästä feissarimokiin.

Vanhat ihmiset ja lapset on kyllä hauska yhdistelmä. Mieleen tuli nimittäin toinen stoori Australian paljon pelotellusta rajavartiolaitoksesta. Oltiin vuosi sitten lentokentällä Ausseissa ja Pyry itki aika kovasti. No ensinnäkin meidät ohjattiin jonon ohi. 

Luukulla oli vanhempi mies, joka katsoi hetken Pyryn itkuilua, otti passit jne. ja yhtäkkiä alkoi viheltää. Pyry hämmästyi ja lopetti itkun, kun tämä hiukan joulupukin näköinen aussimiekkonen vihelteli jotain lastenlaulujen ja kansanlaulujen melodioita siinä aika kovaan ääneen. Totesi vielä jotain siitä, että omat lapsenlapsetkin ovat jo vähän vanhempia, mutta kuinka mahtavia nuo ihan pienet on ja kuinka siistiä on, että ollaan uskallettu lähteä pienen kanssa niin pitkälle reissulle.

On kyllä mukavaa, kun on sellaisia vanhempia ihmisiä, joille pienet lapset ja me ollaan semmonen hauska pikku piristys.

0 comments: