maanantai 13. heinäkuuta 2015

Mitä Suomen julkisen hallinnon rahoilla oikeasti saa?

Mikko Savelius kirjoitti blogitekstissään siitä, että Eurostatin tilastoiden mukaan Suomen julkiset menot suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat vuonna 2014 olleet Euromaista suurimmat. Eurostatin tilastot ovat yleensä suhteellisen luotettavat ja Suomen prosenttimäärä näyttää nyt olevan hiukan yli 60% eli samoissa kuin Ranska ja Tanska, joiden ohi Savelius kirjoittaa Suomen kivunneen.

Blogitekstissään Savelius kirjoittaa lähinnä halveksuvaan sävyyn Suomen julkisista menoista ja siitä kuinka tämä prosenttilukema ja sijoitus euromaiden listalla on jonkinlainen häväistys armasta markkinataloutta kohtaan.

Mitä tällä prosenttimäärällä sitten saadaan?

  • Olemme maailman kolmanneksi vähiten korruptoitunut valtio. Suurena syynä tehokas verohallinto ja toimivat, avoimet julkiset palvelut, sekä oikeudenmukaisuuden tunne ja tuloerojen järkevä kasautuminen.
  • Meillä on maailman viidenneksi paras koulutussysteemi. Ja tämä vaikka monella euromaista ei koulutusta suurelta osin lasketa julkisiin menoihin lainkaan samalla tavalla kuin Suomessa.
  • Olemme maailman vähiten epäonnistunut ja vähiten epästabiili valtio maailmassa.Valtiojärjestelmämme ja demokraattinen järjestelmämme ovat maailman parhaita.
  • Suomi on maailman toiseksi paras maa olla äiti. (pdf-linkki) Suomessa on hyvä synnyttää lapsi ja kasvattaa lapsia.
  • Pääkaupunkimme Helsinki on maailman kahdeksanneksi paras kaupunki elää maailmassa. Tämä siitäkin huolimatta, että se on yksi maailman pohjoisimmista ja syrjäisimmistä pääkaupungeista maailmassa.
  • Suomessa on viidenneksi pienin lapsikuolleisuus koko maailmassa. Jo tässä pienen pojan isänä on minulle riittävä syy ainakin kahteenkymmeneen prosenttiin siitä kuudestakymmenestä.
  • Maailmalla ainutlaatuinen Neuvolajärjestelmä ja vanhemmuuden tukeminen esimerkiksi Äitiyspakkauksen muodossa.
  • Maailman aktiivisin kirjastojärjestelmä. Suomalainen kirjastojärjestelmä on myös ajassaan mukana esimerkiksi työkalujen, tieto- ja viestintätekniikan ja erilaisten medioiden lainausjärjestelmien kautta.
  • Suomi on maailman kuudenneksi onnellisin valtio. Edelle muuten kiilaa esimerkiksi aiemmin mainittu Tanska.
  • Olemme maailman kahdeksanneksi menestynein valtio. Tämä on jo melko iso mittari, kun siinä otetaan huomioon kaikkea edellä mainittua.
  • Suomi on maailman kuudenneksi rauhallisin maa. Jälleen edellä Tanska. Himputin tanskalaiset, onneksi päästiin ohi siinä julkisen talouden suhteessa bruttokansantuotteeseen.
  • Sukupuolten välinen tasa-arvo on Suomessa toisiksi lähimpänä koko maailmassa.

Nämähän eivät tietenkään merkitse mitään kenellekään kun puhutaan pelkästä talouden matokuurista tai virkamiesten loma-ajoista. Tosiasia on kuitenkin se, että Suomi on maailman huippua lähes kaikissa sellaisissa asioissa, jotka merkitsevät elämänlaatua, tasa-arvoa, hyvinvointia ja välittämistä.

Meillä on vielä paljon tehtävää monella alalla. Meidän taloutemme on jäykkää ja meillä on paljon sellaista vanhanaikaista lainsäädäntöä, joka on peräisin uskonnollisista tai muista historiallisista syistä kaivaten päivitystä. Meillä on ehdottomasti petrattavaa esimerkiksi sellaisissa asioissa kuin liikeaikalaki, alkoholilaki, pienyritysten verotus, tutkimuksen ja kehitystoiminnan rahoitus jne.

Eikä meillä pidä jäädä lehtereilleen makaamaan noissakaan asioissa, jotka jo hyviä ovat. Tasa-arvo, koulutus ja korruptiosta huolehtiminen ovat jatkuvasti kehitettäviä ja parannettavia asioita aivan kuten muutkin listan asiat. 

Ei mikään maa ole täydellinen. Eikä mikään valtiomuoto ole täydellinen. Suomi on kuitenkin yksi maailman parhaista maista. Se ei tarvitse selityksiä.

Näiden syiden takia minä olen se vihervasuri. Olen sitä siksi, että Suomi on maailman paras maa niin monella tavalla. Haluan nimittäin, että Suomi on maailman parhaita valtioita vielä myös tulevaisuudessa.


0 comments: